|
PK-35 Vantaa- PS Kemi 4-0 (1-0) |
PK-35 Vantaa jätti PS Kemin maaleitta
PS-35 Vantaa jatkoi hyviä otteitaan kaatamalla PS Kemin Myyrmäessä ISS Stadionilla pelatussa ottelussa 4-0 (1-0). Maaleista kolme iskettiin rangaistuspilkulta.
Ottelu ehti vanheta 17 minuuttia, kun kotijoukkue iski ensimmäisen kerran. Jukka Halme syötti Petteri Kaijasillan yksin läpi. Maalivahti Sami Mäkipörhölä tuli vastaan, mutta oli voimaton kun vantaalainen chippasi maalintekijän tavoin pallon tämän yli verkon perukoille.
Punamustat hallitsivat pelitilanteita, eivätkö juuri missään vaiheessa antaneet vieraille tilaa sanella ottelutapahtumia.
PS Kemi Kings sai yhden melko harvoista tilanteistaan toisen jakson alussa. Laukauksen kulmaksi torjui kuitenkin PK-vaihti Juha Soukiala.
Ottelun 52. minuutilla viime aikoina maalintekotuulella ollut Aleksi Ristola pääsi laidalta läpi ja leikkasi puolustajan edestä 16:a alueelle. Kemiläinen oli aseeton ja joutui kaatamaan liukkaan Ristolan. Rankkarin sisään ampui Kaijasilta.
Ottelu eteni kotijoukkueen hallinnassa.
Reilu kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä PK-35:n Mikko Lönnström pääsi kulman jälkitilanteesta laukomaan. Vieraiden Jaakko Isteri torjui pallon maaliviivalta kädellään rankkarin ja punaisen kortin arvoisesti. Verkkoja heilutti tällä kertaa Otto-Pekka Jurvainen.
Loppulukemat sinetöitiin 90. minuutilla. Niko Haiko hassutti puolustajan, joka joutui lopulta turvautumaan sääntöjenvastaisiin konsteihin. Pallo vietiin jälleen pilkulle ja oli Esa Terävän vuoro viimeistellä.
Maalien lisäksi punamustilla oli kolmesta neljään tilannetta, mutta 4-0 oli päivän tulos.
- Puolustus toimi kuten aikaisemminkin, eli koko joukkue teki kovasti töitä sen eteen, kehui valmentaja Pasi Pihamaa.
- En nosta ketään muita ylemmäksi, joukkueessa ei ollut yhtään epäonnistujaa.
|